"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

634. tarina (Arkeni - totuus on tarua ihmeellisempää)

Ajattelin ryhtyä kertomaan teille taas totuuksia arjesta. Millaista on elää Turkissa? Onko vaikkapa sanonnassa "valehtelee kuin turkkilainen" mitään perää ja kuinka on käynyt blogistin sinisilmäisyydelle vuosien saatossa? Onko totuus tarua ihmeellisempää?


Meitä suomalaisia pidetään, tai ainakin aikaisemmin pidettiin, rehtinä kansana. Äiti on opettanut, että totta pitää puhua ja katsoa puhuessa rehdisti suoraan silmiin. Asioista sanomatta jättäminenkin voidaan lukea valehteluksi ja totuus on usein niin tärkeää, että sen varjolla voidaan rynniä toisen yli ja aiheuttaa jopa turhia traumoja. Suomessa ei ole pieniä valheita ja isoja valheita, on vain valheita. Lapsilleni vannotan, että aina pitää puhua totta niin pienissä kuin isoissakin asioissa. Joka valehtelee vähän, valehtelee myöhemmin paljon. Oma omatuntoni kolkuttelee herkästi joten koitan pysyä tiukasti totuudessa.


Entä valehtelevatko turkkilaiset ja mikä on täkäläinen käsitys totuudesta? Kyllä valehtelevat, suoraan päin naamaa ja vakuuttavasti. Valehtelevat vieläpä muiden läsnäollessa, ilman minkäänlaista peittelyä. Lisäksi täällä kaunistellaan totuutta, jätetään asioita kertomatta ja kerrotaan puolitotuuksia, mutta useimmiten ihan hyvässä tahdossa. Turkki on kunnia-kulttuuri. Toisaalta on lupa tehdä hyvinkin karskia pilaa toisen kustannuksella tai nöyryttää alempiarvoistaan. Toisaalta taas pidetään huoli, että ihminen ei menetä kasvojaan ja silloin ladellaan vaikka millaista soopaa. Eikä kenenkään oletetakaan uskovan sen olevan totta. On siis lupa valehdella, jotta pääsee kiusallisesta tilanteesta ja jotta ei pahoita toisen mieltä. Valehdella voi oman ja muiden edun nimissä. Totuus on suhteellista.


Olemme ystävättärieni kanssa kahvilla meillä, kun yhden ystävän lapsen koulusta soitetaan. Lapsi on sairastunut ja hänet pitäisi hakea koulusta kotiin. Ystävättäreni vinkkaa meille silmää ja sanoo puhelimeen; "Voi kuinka kurjaa. Juuri nyt, kun olen täällä kaukana Euroopan puolella sairaalassa tapaamassa sukulaistani, enkä millään pääse nyt tulemaan. Minäpä soitan lapsen sedälle ja yritän saada hänet tulemaan." Seuraavaksi ystävättäreni soittaa lapsen sedälle ja sanoo: "Kuule, X on kipeä, pääsisitkö hakemaan hänet koulusta? Minä olen ystävättäreni mukana hoitamassa hänen työasioitaan, emmekä millään voi lähteä ennen kuin eräs tärkeä tapaaminen on hoidettu." Ilmeisesti kahvittelu ystävien kanssa ei ollut tarpeeksi hyvä syy olla lähtemättä lasta hakemaan? Nämä minusta ihan turhat valheet tulevat kuin kaupan hyllyltä, hyvin vakuuttavasti. Muut paikalliset hymyilee yhteenkuuluvaisuuden merkiksi, mutta suomalainen jää ihmettelemään. Mitähän hän on minulle puhelimessa luritellut?


Soitan toiselle ystävälleni ja pyydän häntä mukaani erääseen tapaamiseen. Hän kertoo, että ei voi nyt lähteä, sillä hänen lapsensa on sairas.  Illalla soitan perheeseen uudelleen ja tämä "sairas lapsi" vastaa puhelimeen. Kun tiedustelen, että onko hän paremmassa voinnissa, lapsi ei ymmärrä mistä puhun. Myöhemmin selviää, että ei hän ollutkaan kipeä, mutta ystäväni ei vain jaksanut lähteä. Kuinka monta kertaa olemmekaan aiheesta puhuneet ja olen yrittänyt selittää, että minulle voisi sanoa suoraan. En minä totuutta pelkää tai siitä loukkaannu, mutta valheita en halua kuunnella. Hän itsekin sanoo, että valheet vain kumpuavat jostakin selkärangasta vanhasta tottumuksesta.  Nykyään keskustelumme menevät monesti jotenkin näin. Minä: "Missä olitte viime viikon keskiviikkona, kun ette tulleet tapaamiseen?" -"Miehelleni tuli pakollisia työmenoja ja minun piti odottaa lapsia kotiin." Hetken hiljaisuuden jälkeen ystävä korjaa: "Se oli kyllä vale, oikeasti meille tuli naapurin naiset teelle ja en jaksanut lähteä."


Kauppias valehtelee kaupassa, että tuote on tulossa, vaikkei se koskaan tule. Korjaaja valehtelee puhelimessa, että hän on justiinsa tulossa, vaikka hän saapuukin perille vasta kolmen päivän päästä. Tällaista onneksi vähenemään päin olevaa valehtelua kutsun "ettet pettyisi-valeeksi". Turkkilaisilla on, tai ainakin aiemmin oli,  tapana lasketella lööperiä, jotta en pettyisi ei-vastaukseen. Tämän logiikkaa en vieläkään ole ymmärtänyt. Jos minulle luvataan turhia, sehän vain herättää minussa raivoa ja pettymystä? Kaupoissa valehdellaan myös peitettäessä omaa tietämättömyyttään, halutessa hyötyä sinusta tai välinpitämättömyyden vuoksi. Tiellä sinua neuvotaan, vaikkei neuvoja yhtään tietäisi paikkaa, jota kysyt. 

No, miten on oman rehellisyyden laita näiden vuosien jälkeen? En ainakaan enää hämmästy mistään. Olen pystynyt hyväksymään sen, että turkkilaiselle rehellisyys on hieman harmaampi alue, kun minun mustavalkoinen totuuteni. Itse en edelleenkään latele valheita, mutta osaan kertoa asiasta sen puolen, joka kannattaa kussakin tilanteessa kertoa. Koska ystäväperhe pahoittaa mielensä siitä, että vastaamme heidän kyläkutsuunsa: "Anteeksi, mutta olemme nyt niin väsyneitä, että emme jaksa nyt kyläillä", osaamme jo nykyään vastata heille: "Voi harmi, huomenna ei sovi, mutta sopisiko viikon päästä." Jätän myös asioita kertomatta, jotta en loukkaisi ketään turhaan. Tarkoitan nyt sellaisia asioita, joiden toitottamisesta ei lopulta ole mitään väliä. Ja ennen kaikkea olen oppinut, että jokaiseen suoraan kysymykseen ei tarvitse rehellisenä rientää vastaamaan. Kiusalliset kysymykset voi väistää ja sanoa, että "en halua kertoa, sillä minusta palkkani/painoni/vuokrani/ehkäisyni tms. eivät kuulu sinulle."


Entä sinä, valehteletko rakkaudella niin kuin turkkilainen vai oletko mustavalkoinen suomalainen totuuden torvi? Ja ymmärsithän taas, että yleistän? Tiedän kyllä, että suomalainenkin osaa valehdella ja että Turkissakin on ihmisiä, joille totuus on pyhää. Mutta mikä on totuus? Entä lasketaanko valheeksi hintojen pyöristäminen alaspäin ja kaunisteltu määrä syödyistä pullista? Entä oliko mikään ylhäällä mainittu valhetta vai vain vekkulia juksaamista? 

22 kommenttia :

mehtäemäntä kirjoitti...

meillä mies viljelee sanontaa. "noituu kun turkkilainen" eli kiroilee :D hehe..

hietzu kirjoitti...

Minä en kyllä suomalaisena hyväksyisi palveluammateissa tuollaista valehtelemista ja asiakkaan johtamista harhaan vain sen vuoksi ettei tiedetä/osata tms. Henkilökohtaisessa elämässä päästelen valkoisia valheita enkä tunne siitä huonoa omaatuntoa. Isoissa asioissa tulee olla rehellinen ja kuten sanoin, jos menen mihin tahansa kauppaan oletan ja haluan rehellistä palvelua. Viime viikolla kävin silmälasikaupassa ja valitsin sopivia laseja ja myyjä sanoi suoraan että eräät lasit joista pidin olivat hänen mielestään liian tätimäiset minulle ja sanoin suoraan että kiitos, juuri tuollaista rehellistä palautetta tarvitsen. Hänellä on kuitenkin ammattitaito katsoa mitkä lasit asiakkaalle sopivat ja mikä ylipäänsä on nykyajan silmälasitrendi. Päädyin hieman samanlaisiin kuin ne "tätimäiset", mutta pelkistetympään, ilman koristeita olevaan malliin. Kiitän suomalaisesta asiakaspalvelusta <3

Cheri kirjoitti...

Suomalainen on rehti ja rehellinen, joskus liikaakin. Joissakin kulttuureissa mielipiteensä suoraan sanominen on töykeää, kuten esimerkiksi Amerikassa. Asiat pitää osata pyöristää tilanteen mukaan. Kun asustelin New Yorkissa mietin aluksi, miten ikinä ehdin lounaalle kaikkien tarjokkaiden kanssa, kunnes tajusin, että "Meidän pitää mennä joskus lounaalle" on vain kohtelias ilmaus. Jouduin myös outoihin tilanteisiin kun minulta kysyttiin mielipidettä jostakin asiasta ja sanoin sen aivan liian suoraan. Nämä ovat suuresti kulttuuriin sidottuja juttuja. Kulttuurin ymmärtämistä on käsittää, että se mikä meistä on valehtelua on toisaalla totuttu tapa ilmaista asioita, eikä se vahingoita koska tapa on yleinen käytäntö ja kaikki tuntevat säännöt. Voi, miten monet kerrat minulle onkaan neuvottu reittejä täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella :) Joskus "valehtelu" voi olla myös toisen miellyttämisen halua.

Matkatar kirjoitti...

Hauska ja varsin mielenkiintoinen postaus! Ei valehtelemisen tai liioittelemisen tai jekutuksen raja todellakaan ole niin selvä. Olen aina ajatellut, että itse olen surkea valehtelija, vaikka joskus pieni "valkoinen valhe" voisi pelastaa tilanteen. Mieheni on taas aikamoinen tarinankertoja ja huomaan hänen usein hyvän tarinan saadakseen liioittelevan asioita -suhteen alussa se tuntui jopa valehtelulta.
Espanjalaisethan ovat niitä mañana-mañana -tyyppejä, jotka eivät osaa/kehtaa/halua sanoa oikeaa aikataulua, joten se siirtyy ja siirtyy.

Leena Lumi kirjoitti...

En valehtele kuin turkkilainen, enkä näyryytä alempiarvoisia. Kun on Satakunnasta kotoisin on suoruus ja totuus selkärangassa. Itseltä vei vain aikaa oppia sanomaan jokaiseen kutsuun, että 'kiitos ei, kiitos ei, me teemme nyt muuta.' Olen lopettanut turhan selittelyn ainakin live-elämässä.

Onneksi en ikinä matkusta Turkkiin, sillä olen niin hyväuskoinen, että mieheni jaksaa sille aina nauraa:Olisin hukassa. Otan sanotut tosissani ja uskon, että kukaan ei puhu palturia. Ei ikinä. Minulla oli muuten kerran ystävätär, exelämässäni, joka oli patologinen valehtelija eli hän uskoi itsekin mitä sepitti. Se oli tosi rankkaa. Mihinkään sovittuun ei voinut ikinä luottaa, en minä, eikä kukaan hänen lähellään.

Mieheni väittää, että savolaiset...ai niin, eihän sitä voikaan kertoa;)

Kirsi Cifci kirjoitti...

Niinpä...missä menee valkoisen valheen, jekutuksen ja suoranaisen valheen raja?...lienee itse kullekkin aika omakohtaisen mietinnän paikka... sanoisin , että itse kukin varmasti syyllistyy näistä yhteen jos toiseenkin silloin tällöin ,vaikka äiti onkin opettanut, että totta pitää puhua ja valehtelu on rumaa;)Mutta että valehtelevatko jotkut kansallisuudet enemmän kuin toiset-mene ja tiedä?Tästä päästäänkin sitten siihen , että jos kierrät asioita, et kerro ihan kaikkea tai välttelet totuutta saavuttaaksesi sillä itsellesi edullisemman aseman, valehteletko?Tätä sopii itse kunkin miettiä ja tottahan se on, että aina ei halua kertoa kaikkea ihan kaikille varsinkaan kovin henkilökohtaisiin kysymyksiin voi antaa ns.ympäripyöreähkön vastauksen...vai voiko?

Mine kirjoitti...

Mehtänemäntä: Siinä lajissa kyllä suomalaiset voittaa. Ikävä kyllä.

Hietzu: Onhan täällä siis huimia eroja myyjissä. Joitakin ei myyntityö todellakaan kiinnosta ja antavat sen näkyä. Tänään mm. olin yhdessä lähimattokaupassa käymässä ja tyttöä ei huvittanut myydä ja antoi sen näkyä. Eipä tarvi mennä siihen puljuun enää toiste. Onneksi täällä on aina valinnanvaraa siirtyä toiseen liikkeeseen.

Cheri: Ihan totta, luulen, että jos turkkilaisilta kysytään, eivät pitäisi itseään valehtelijoina. Eikä minustakaan tarvi totuutta aina toitottaa, rakkaudesta toista kohtaan voi olla joskus hiljaa tai sanoa kaunistellun totuuden:).

Matkatar: Minä kanssa väritän juttuja, mutta sillähän ei ole mitään tekemistä valehtelun kanssa. Se on vain kuuntelijan palvelua, että osaa kertoa värikkäästi:D.

Leena: Minusta on hyväuskoisuus karissut. Kiitos turkkilaisten! Osaan olla toooosi kyyninen ja epäluuloinen, kun sille päälle satun. Eipähän minua enää höynäytetäkään, ei sen puoleen.

Kirsi: Niinpä, ei nämä ole mitään ihan selkeitä asioita. Mutta kyllä minä olen rehellisyyden kannalla edelleen, enkä aina ole ollenkaan ollut hyvilläni tästä täkäläisestä tyylistä tässä asiassa. On minua sen verran monesti aikanaan huijattu. Ja moneen liikkeeseen tai hedelmämyyjälle en ole jalallani uudelleen astunut, kun ovat kerran päässeet höynäyttämään. Ja tietävät kyllä, että miksi minua ei siellä näy… Totuuden torvi on siellä sen verran lujaan puhunut:D.

Kirsi Cifci kirjoitti...

Huijaamista liikeissä tai missään muuallakaan ei pidä tietenkään sallia, ja mielestäni siitä saa ja pitääkin kuuluttaa, parantavat toivottavasti sen jälkeen tapansa, kun riittävän moni on asiasta tietoinen!Eikös sitä sananlaskussakin sanota, että rehellisyys maan perii;)!

Irina kirjoitti...

Tykkään siitä, että olen oppinut paljon harmaasta alueesta totuuden ja valheen välillä, Thaimaassa ja etenkin Argentiinassa ollessa. Suomalaista rehellisyyttä arvostan yhä monessa asiassa (ei kiitos korruptiolle), mutta totuuden pehmentäminen ja asioiden sanomatta jättäminen ei suoraan sanottuna haittaa silloin, kun tietää, ettei siitä koidu kenellekään lopulta harmia.

Sain esimerkiksi paikalliselta suosituksen jättää kertomatta/valehdella asuinkaupunkini työnhaussa, koska asia voidaan katsoa ongelmalliseksi. Minua kaihersi hieman, mutta samalla tiesin, ettei iikenne ja tunnesiteet tule vaikuttamaan minun panokseeni tunnollisena suomalaisena, joten seurasin neuvoa.

Kunkin kulttuurin valehtelemisen säännöt on hyvä tuntea, jotta voi virittää skeptisyysmittarinsa, antaa joidenkin asioiden vain olla ja samalla päättää, mihin omat rajansa vetää. Täysvalehtelijaksi en aio alkaa koskaan, mutta ylenpalttinen sinisilmäisyys saa vähän karistakin :)

Jael kirjoitti...

En pidä ns.valkoisia valheita kauhean pahoina valheina,toista on sitten kunnon valheet. Kyllä täälläkin käytetään tuollaista,lupauksia jotka eivät pidä ja sellaisen kanssa on ollut tottumista.Kaikista pahoin tapaus oli kun heti alussa kun muutin tänne uudestaan ja asuin ensimmäisen vuoden pohjoisesa,tilasin muuttokuorman jo 4 kuukautta ennen tänne etelään muuttoa eräältä netistä löytämältäni firmalta.Olin ollut täältä niin kauan poissa,etten ajatellut,että olisi pitänyt vaatia mustaa valkoisella. Muuttofriman mies vakuutti ,että selvä asia,ei pidä huolestua,sovittuna päivänä ja aikana hän on paikalla.Muutaman kerran ennen muuttopäivää vielä soitin ja varmistin ja hän vakuutti että tulee. Kun sitten tuli muuttopäivä,muuttokuormaa ei tullutkaan! Oli just ennen viikonloppua ja kamala ongelma,sillä minun piti tavaroitteni kanssa muuttaa toiselle puolelle maata. Kun soitin muuttofirman miehelle,sielt tuli vain jotain ihmeellisiä selityksiä,mutta oli selvää että kun oli kuun loppu ja vielä perjantai,niin hän oli löytänyt paremman keikan eikä edes viitsinyt siitä kertoa vaan valehteli ihan loppuun saakka.Siinä tuli sitten itkettyä ja paljon mielipahaa,ennenkuin ystävä löysi viime hetkellä jonkun vapaana olevan pakettiauton kuljettajineen ,joka sitten vei minut ja tavarat ,ja paljon kalliimmalla. Tein valituksen muuttofirmasta mutten tiedä miten kävi mutta opin siitä että aina tulee vaatia kaikkea paperille eikä uskoa suullisiin lupauksiin.

Allu kirjoitti...

Tunnustan, että on varmasti tullut käytettyä valkoista valhetta, kun en ole halunnut pahoittaa jonkun mieltä. En esim. kertonut syöpää sairastavalle ystävälleni, että yksi tuttavamme kuoli samaan syöpään vaan sain jotenkin vetkuteltua vastauksen niin, että luulee tämän selvinneen.

Mine kirjoitti...

Kirsi: Sitä olen käynytkin toitottamassa. Rehellisyys maan perii ja liikkeen harjoittajan jos jonkun on ymmärrettävä, että asiakas on pidettävä pitkään tyytyväisenä eikä vain haettava hetken hyötyä myymällä tälle vaikkapa pilaantuneita hedelmiä.

Irina: Maassa maan tavalla, tiettyyn rajaan asti. Minustakin on tärkeä oppia, että minkälaisista asioista kussakin maassa on viisainta vaieta, mistä valehdellaan ja miksi. Näin välttyy monelta mielensäpahoittamiselta tai toisen mielen pahoitttamiselta.

Jael: Kuulostaa tutulta, tuo olisi voinut käydä Turkissakin:). Tässä valehteluasiassa se saattaa olla vähän Suomi-muu maailma? Me otamme kaiken justiinsa niin kuin on sanottu ja haluamme piirtää selkeät viivat valheen ja totuuden välille. Turkissa se viiva on välistä kuin veteen piirretty.

Ja vaikka olisi asiat paperilla ja kirjallisena, ei se siltikään välttämättä takaa yhtään mitään.

Allu: MItäs sitä suotta ihmisten mieliä pahoittamaan, jos ei ole pakko. Minä yritän olla valehtelematta, mutta harrastan ehkä myös tuota oletusten herättämistä tahtomaani suuntaan...

Abba kirjoitti...

Asianajat ovat Suomessa pahimpia valehtelijoita. Valehtelevat jopa päämienelleen eli asiakkaalleen silmät kirkkaina ja ottavat siitakin suuren maksun. Kokemusta on.

Anonyymi kirjoitti...

Osasitpa valita puhuttelevan teeman. Kun pysyy totuudessa, ei sotkeennu itse rakentamiinsa kiemuroihin ja voi elää sovussa itsensä kanssa. Totuutta ei kuitenkaan tule käyttää lyömäaseena tai toisen taakan kasvattajana. Kommenteissa kiinnostavia ja tosia näkökulmia aiheeseen.

Pahimpia kohdalleni sattuneita pettymyksiä on ollut, kun työyhteisössä paljastui oman hyödyn tavoitteluun valjastettu pitkäkestoinen systemaattinen valehtelu. Ihmisessä on sekä hyvä että paha. Kun paha paljastuu, luottamus ihmisen hyvään ei hetkessä palaudu. Anisi

//aNNiKa kirjoitti...

Tämä on oikein mielenkiintoinen aihe ja itsekin olen pohdiskellut samoja asioita. En voi sietää valehtelua ja varsinkin sellaiset turhat valkoiset valheet sen sijaan, että sanoisi "en nyt jaksa lähteä ulos" on kaikkein rasittavimpia. Olenkin saanut useiden ulkomaalaisten kavereiden keskuudessa jopa "liian vilpittömän" maineen, koska sanon asiat suoraan. :)

Juuri hiljattain puhuin asiasta brasilialaisen kaverini kanssa, jolle kerroin kuinka haastavaa oli ensimmäisinä kuukausina Argentiinassa oppia ymmärtämään, että tokaisu "meidän pitäis tehdä jotain kivaa viikonloppuna" ei välttämättä tarkoita, että henkilöllä olisi mitään aikomuksia järkätä jotain tekemistä. Mielestäni sellaiset perus "joo, mennään joku päivä lounaalle" -heitot on myös jonkin sortin valehtelua, jos ei oikeesti kiinnosta mennä lounaalle. Kaverini taas totesi, ettei hän koe sitä valehteluksi, koska samasta kulttuurista tulevat osapuolet tietävät kumpikin, että se on vaan "small talkia". Just, ja mitäs sitten kun tulee eri kulttuurista? Pitää oppia maan tavoille :)

Madame Kissankulma kirjoitti...

Joo sen on kyllä vuosien varrella oppinut, että kysyttäessä mitä kuuluu ei kannata vastata mitä oikeasti kuuluu :) Tämä pätee jopa skandinaavien kanssa keskusteltaessa ja eritoten tietysti amerikkalaisten kanssa. Ystäville ei tosiaan kannata valehdella, sillä valheilla on lyhyet jäljet :).

Mine kirjoitti...

Abba: Asianajajat taitaa olla vähän huonossa maineessa joka puolella, sillä täkäläiset asianajajat saa myös erittäin huonon todistuksen heiltä, jotka ovat kyseisen ammattiryhmän palveluja käyttäneet…

Anisi: Valheen verkko on minusta osuva kuva. Surullisimpia ovat ne valehtelijat, jotka eivät itse tajua kaikkien näkevän heidän valehtelevansa, mutta itse uskovat siihen. Mitä useampi valhe ja sitä tiukemmin verkko kiristyy. Minulla on vahva pyrkimys harmoniaan, siihen, että kaikilla on hyvä. Siinä totuudessa pysyminen on paras ratkaisu. Ja se, että jossakin tilanteessa tajuaa vaan pitää suunsa kiinni.

Annika: Sepäs se. Ulkomaalaiselle täytyisikin pitää orientointia maahan tullessa. Mitä kukakin sanoo ja mitä sen sanonnan takana on. Täällä on myös paljon tuota pyytelyä. Siihen vastataankin jo Inshallah - jos Jumala suo. Eli silloin jo tiedetään, että kunhan puhuvat ja tuskinpa tässä oikeasti tavataan.

Madame Kissankulma: Kyllä se varmaan niin on, että kannattaa katsoa kelle vastaa ja mitäkin. Toisaalta täällä saatetaan olla aika suoria ja sanoa jos asiat on pielessä. Ja toisaalta kulisseja pidellään pystyssä jos siitä on hyötyä.

Petra kirjoitti...

Mulla on postaus muhimassa ihan samasta aiheesta :D Turkkilaisille valehtelu on helppoa kun sita ei niin tuomita, se on kuin yhteinen sopimus etta toinen tietaa toisen valehtelevan ja kaikki nyökyttelevat hyvaksyvasti. Toisaalta on mulla kylla vuosien aikana karissut sekin etta pitaisin suomalaisia rehellisina, niin paljon työjutuissa tuli nahtya sitten sita ihan toista puolta. Tama on mielenkiintoinen aihe, ehka mina kirjoitan sen postauksen loppuun vaikka sinulta tuli tassa kaikki oleellinen.

Maria S kirjoitti...

Ihana postaus ja tottahan tuo on juurikin noin se vaan menee:D

Mine kirjoitti...

Petra: Anna mennä vain, kyllä tästä aiheesta täällä juttua riittää:).

Maria: Niin se menee, ja maahanmuuttajan täytyy vain se oppia.

Kirjailijatar kirjoitti...

Luinpas monta postausta peräjälkeen, kun olen ollut vähän vähän koneella tällä viikolla.

Minun on pakko tunnustaa, että kerron valkoisia valheita. Mutta yleensä aina siinä tarkoituksessa, etten pahoittaisi toisen ihmisen mieltä. Olen sellainen "harmonisoija" sellaisissa tilanteissa. Mutta muuten tykkään siitä, että puhutaan suoraan, tuntuvat ihan kurjilta nuo sinun esimerkkisi arkipäivän tilanteista.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Sinä olet sitten sellainen valkoisten rakkaudellisten valheiden turkitar!